
Oulun kadonneet kupletit on musiikillinen aikamatka kaupungin historiaan – vanhoja lauluja, tarinoita ja tunnelmia uusina tulkintoina! Pentti Hirvelä ja Veikko Vanhala olivat 1950 -luvulla Oulun työllistetyimmät kuplettilaulajat. He esiintyivät mm. Oulu-osakeyhtiön ja Toppilan Selluloosayhtiön juhlissa työntekijöille ja muissa tilaisuuksissa. He olivat myös osa Oulun riemuradio -ryhmää, joka teki radio-ohjelmia Esko Mustosen johdolla Ylelle. Keräsin talteen ison kokoelman oululaisia kansankupletteja vuosina 2010 – 2020. Laulut löytyivät kun tutustuin Pentti Hirvelään.
Pentti Hirvelän arkistoissa oli useita aiemmin kadonneita Oulusta kertovia kupletteja, jotka hän lauloi nauhalle. Ehdin myös haastatella edesmennyttä mestaripelimanni Jussi Haanpäätä. Konsertoimme nyt tätä kuplettikokonaisuutta Oulun seudulla jossa kuullaan kaikki nämä vanhojen legendaaristen muusikoiden tarinat ja laulut! Et halua missata tätä konserttia!
Hirvelän arkistoista Löydetyissä lauluissa on tekstejä useilta paikallisilta tuon ajan lauluntekijöiltä ja niiden sanoitukset ovat usein humoristisessa hengessä Oulusta kertovia. Monia lauluja kirjoittanut Esko Mustonen oli samalla oululainen kulttuuripersoona, joka oli Kalevan sekä Ylen toimittaja ja kaupunginteatterin näyttelijä. Esko Mustosen laulujen oikeudenomistaja Irmeli Mustonen antoi täyden sovitusoikeuden kappaleisiin. Konsertissa on mukana on myös Oululaisen Kalevi Toropaisen elämäntyön kautta syntyneitä kadonneita aarteita kuten Pohjolan valkea kaupunki ja Hailuoto Perämeren helmi. Monet teksteistä ovat täysin ajankohtaisia edelleen.
Esitämme kappaleita Suvi Partasen kanssa Kuplettiduolla, jossa laulut saavat aivan uuden elämän kaksiäänisinä sovituksina.
Oulun kadonneet kupletit on musiikillinen aikamatka kaupungin historiaan – vanhoja lauluja, tarinoita ja tunnelmia uusina tulkintoina. Konserttimme on ainutlaatuinen musiikillinen matka läpi menneen Oulun! Laulujen ja tarinoiden kautta saat aivan uuden näkökulman ouluun ja menneseen elämänmenoon!

Ohjelmistoa voidaan tilata mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin: matkailijoille hotelleihin, työpaikan virkistyspäiviin, erityisryhmille laitoksiin, kouluihin! Ei ole ryhmää, joka ei saisi ainutlaatuista kokemusta tästä kokonaisuudesta. Puhumme molemmat myös sujuvaa espanjaa sekä englantia joten voimme palvella hyvin ulkomaalaisryhmiä. Mikäpä kestitsisi ihmisiä paremmin kuin menevä musiikki ja tarinat, joita ei muualta kuule!
Jos kiinnostuit niin laita ota yhteyttä ja sovitaan keikka! Ota yhteyttä.
Kalevan tekemä juttu työstämme Suvi Partasen kanssa. Linkki juttuun.