Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Olemme virallinen osa kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.


Kuplettiduo Oulu2026 on musiikillinen aikamatka kaupungin historiaan – vanhoja lauluja, tarinoita ja tunnelmia uusina tulkintoina! Pentti Hirvelä ja Veikko Vanhala olivat 1950 -luvulla Oulun työllistetyimmät kuplettilaulajat. He esiintyivät mm. Oulu-osakeyhtiön ja Toppilan Selluloosayhtiön juhlissa työntekijöille ja muissa tilaisuuksissa. He olivat myös osa Oulun riemuradio -ryhmää, joka teki radio-ohjelmia Esko Mustosen johdolla Ylelle. Keräsin talteen ison kokoelman oululaisia kansankupletteja vuosina 2010 – 2020. Laulut löytyivät kun tutustuin Pentti Hirvelään.
Pentti Hirvelän arkistoissa oli useita aiemmin kadonneita Oulusta kertovia kupletteja, jotka hän lauloi nauhalle. Ehdin myös haastatella edesmennyttä mestaripelimanni Jussi Haanpäätä. Konsertoimme nyt tätä kuplettikokonaisuutta Oulun seudulla jossa kuullaan kaikki nämä vanhojen legendaaristen muusikoiden tarinat ja laulut! Et halua missata tätä konserttia!
Hirvelän arkistoista Löydetyissä lauluissa on tekstejä useilta paikallisilta tuon ajan lauluntekijöiltä ja niiden sanoitukset ovat usein humoristisessa hengessä Oulusta kertovia. Monia lauluja kirjoittanut Esko Mustonen oli samalla oululainen kulttuuripersoona, joka oli Kalevan sekä Ylen toimittaja ja kaupunginteatterin näyttelijä. Esko Mustosen laulujen oikeudenomistaja Irmeli Mustonen antoi täyden sovitusoikeuden kappaleisiin. Konsertissa on mukana on myös Oululaisen Kalevi Toropaisen elämäntyön kautta syntyneitä kadonneita aarteita kuten Pohjolan valkea kaupunki ja Hailuoto Perämeren helmi. Monet teksteistä ovat täysin ajankohtaisia edelleen.
Esitämme kappaleita Suvi Timmin kanssa Kuplettiduolla, jossa laulut saavat aivan uuden elämän kaksiäänisinä sovituksina.
Kuplettiduo on musiikillinen aikamatka kaupungin historiaan – vanhoja lauluja, tarinoita ja tunnelmia uusina tulkintoina. Konserttimme on ainutlaatuinen musiikillinen matka läpi menneen Oulun! Laulujen ja tarinoiden kautta saat aivan uuden näkökulman ouluun ja menneseen elämänmenoon!

Ohjelmistoa voidaan tilata mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin: matkailijoille hotelleihin, työpaikan virkistyspäiviin, erityisryhmille laitoksiin, kouluihin! Ei ole ryhmää, joka ei saisi ainutlaatuista kokemusta tästä kokonaisuudesta. Puhumme molemmat myös sujuvaa espanjaa sekä englantia joten voimme palvella hyvin ulkomaalaisryhmiä. Mikäpä kestitsisi ihmisiä paremmin kuin menevä musiikki ja tarinat, joita ei muualta kuule!
Jos kiinnostuit niin laita ota yhteyttä ja sovitaan keikka! Ota yhteyttä.
Kalevan tekemä juttu työstämme Suvi Timmin kanssa. Linkki juttuun.
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026, yhdessä 39 pohjoisen kunnan kanssa. Tarjolla on maailmanluokan elämyksiä läheltä, kaukaa ja siitä välistä. Kulttuuria, taidetta ja monipuolisia tapahtumia koetaan kaupungeissa, kylissä ja luonnossa. Kyseessä on usean vuoden matka, joka huipentuu vuoteen 2026
#Oulu2026 #Kulttuuriilmastonmuutos #CulturalClimateChange
FB: @oulu2026