Biografia

Veli on oululainen laulaja-lauluntekijä sekä muusikko. Hän julkaisee omaa musiikkiaan ja keikkailee trubaduurina ja duona Oulun seudulla. Lauluntekijänä hän on syvällinen mutta samalla huumorin kautta elämää ja ihmisiä tarkasteleva havainnoija. Omaa musiikkiaan hän on esittänyt ja tehnyt jo pitkään mutta ensimmäinen oman musiikin julkaisu antoi odottaa itseään vuoteen 2024. Silloin ilmestyi ensimmäinen oma single ’Tonille’. Uutta musiikkia on tulossa julkaisuun keväällä 2025!

Veli on pitkään tehnyt musiikkiterapian, hyvinvoinnin ja taiteen yhdistäviä projekteja erityisryhmien kuten kuntoutujien, maahanmuuttajien ja muistisairaiden kanssa. Musiikkiterapian perus- ja aineopinnot ovat antaneet runsaasti teoreettista ja käytännöllistä pohjaa työhön. Monissa eri koulutuksissa on tullut myös kohtaamisen tietopohjaa sekä kulttuurisen hyvinvointityön vaikutusten arviointia. Sinä aikana kun Veli on tehnyt töitä niin kulttuurihyvinvoinnin työ on mennyt eteenpäin kollektiivisestikin suomessa. On syntynyt erilaisia yhteistyöverkostoja ja erilaiset arvioinnin mittaristot ovat tulleet mukaan. Veli on työskennellyt myös osana moniammatillista toimivaa 160 hengen laitosta vakituisena taiteilijana ja tottunut järjestämään hetkiä yhteystyössä hoitajien, fysioterapeuttien, läheisten ja aulaeläntien kanssa.

Veli Vaismaa yhteisötaideteoksen vieressä Oulussa Hiirosenkodin palvelukodissa.

Välineinä työssä Velillä on monesti laulunkirjoitus. Olemme kääntäneet muun kielisiä lauluja suomeksi, tehneet muistisairaiden sanoista kootuista runoista lauluja sekä äänitteitä, olemme pitäneet laulunkirjoitus koulutuksia jne. Viime aikoina ammatillisella polulla on alkanut myös luonto sekä ekologisen yhteyden vaikutus hyvinvointiin olemaan enemmän pinnalla elämässä ja työssä. Elämä vie enemmän ja enemmän kohti yksinkertaista olemista luonnossa mutta samalla työnkuvan muuttumista. Veli tarjoaakin myös luontopalveluita tänä päivänä oulunature.fi -palvelun kautta.

Joitain linkkejä työstä nyt ja aiemmin:

https://www.kaleva.fi/veli-vaismaa-ja-suvi-partanen-vievat-nostalgiamatk/11307928

https://www.munoulu.fi/kaupunki/musiikki-muutti-hiirosenkodin-arjen

https://www.munoulu.fi/kulttuuri/kadonneet-kupletit-ihastuttavat-oulun-hoitokodeissa

Omaa musiikkiani julkaisen myös ja siitä lisää osiossa Oma musiikki