Musiikkiesitykset erityisryhmille Oulussa

Musiikin tarkoitus on antaa meille välineet ilmaista se mille ei enää ole sanoja ”

Veli Vaismaa
Yhteisötaiteilija Veli Vaismaa laulaa sängyn äärellä.

Toteutamme musiikkiesitykset erityisryhmille Oulussa vuosien ammatitaidolla. Ihmisten ja heidän läheistensä kohtaaminen hoitokontekstissa on erityislaatuista. On kunnia soittaa konsertteja ja toivelauluja ihmisille, joilla ei ole enää muuten pääsyä taiteen äärellä. Olen kouluttanut itseäni ammatillisesti kohtaamaan erityisryhmät herkkyydellä ja kunnioituksella. Ikäihmiset ja vanha suomalainen musiikkikulttuuri ovat olleet aina lähellä sydäntäni.

Perinteet ja omat juuret ovat aina olleet itselleni tärkeitä. Olen kerännyt talteen suuren kokoelman oululaisia perinnelauluja, joita ovat kirjoittaneet paikalliset lauluntekijät ja trubaduurit. Ehdin haastatella monia viimeisiä Oulussa 1940 – 1990 luvuilla vaikuttaneita muusikoita ja kerätä talteen ainutlaatuisia muistoja Oulun musiikkielämästä. Nämä tarinat kuuluvat konserttien juonnoissa ja ohjelmistossa. Soitamme konsertin, jossa paikallinen elämä herää eloon kaikille kuulijoille!

Perinteet antavat meille tunteen siitä, että kuulumme johonkin itseämme suurempaan. Ne ovat sellainen tiedostamaton osa itseämme, jonka löytäminen on tärkeää. ”

Veli Vaismaa
Yhteisömusiikkihetki menossa osallistujien kanssa. Osallistuja soittaa shamaanirumpua.

Kokemus on osoittanut, että kaikista ryhmistä löytyy valtavasti energiaa, rytmiä ja musiikillista voimaa, joka aktivoi ja säilyttää toimintakyvyn. Se on voimakkain hoitava lääke, joka toimii mielen hyvinvointiin niin yksilöille kuin ryhmille välittömästi. Myös hoitohenkilökunta tuntee työssään uutta aktivoitumista ja hyvinvointia sitä mukaa kun kulttuuria ja musiikkia saadaan laitoksen arkeen. Hetkissä voidaan kokea yhteenkuuluvuutta, jossa normaalit hoitokodin roolit unohtuvat. Ihmiset tulevat nähdyiksi.

Meillä olisi Suomessa kaikki resurssit mitä tarvitsemme muuttaaksemme hoidon ja hoivan laadun kulttuurin avulla. ”

Veli Vaismaa

Oikeat välineet ovat avain onnistuneen konsertin järjestämiseen. Musiikin tulee soida ja kuulua tasaisesti kaikille, juontojen tulla luontevasti. Muusikon työvälineet ovatkin parasta laatua. Se takaa onnistuneen konsertin. Kaikki seikat otetaan huomioon ja merkkipäivät muistetaan. Otamme yhteyttä etukäteen laitokseen tiedottaen hoitajille ja henkilökunnalle kaiken tarvittavan mitä tietää päivän kulusta. Julisteilla ja tehokkalla tiedotuksella saamme myös läheiset osallistumaan juhlahetkiin.

Konsertointi usealla osastolla tapahtuu siirrettävällä alustalla. Soittimet, yhteislaulujen sanat, äänentoisto sekä kaikki tarvittava liikkuvat koko paikan lävitse päivässä. Tilaisuudet luontuvat saumattomasti normaaliin arkeen tuoden siihen juhlaa. Yhteistyötä voimme tehdä aulahenkilökunnan, fysioterapeuttien ja koko talon kanssa. Toimitamme tarvittavat laulujen sanat helppolukuisena tekstinä ennen hetkiä niin, että hetket liukuvat talon arkeen saumattomasti. Huolehdimme koko ajan turvallisuudesta ja varmistamme aikataulut hyvissä ajoin niin, että ne sopivat koko yksikön päivärytmiin.

Juttu työstä palvelukodeissa: ”Musiikki muutti Hiirosenkodin arjen”:

https://www.munoulu.fi/kaupunki/musiikki-muutti-hiirosenkodin-arjen

Jos kiinnostuit niin ota yhteyttä!